Satakunta edelleen koronan leviämisvaiheessa – aluehallintovirastolta uusia päätöksiä tartuntojen vähentämiseksi

Satakunta edelleen koronan leviämisvaiheessa – aluehallintovirastolta uusia päätöksiä tartuntojen vähentämiseksi

Suomen hallitus on julistanut torstaina 25.2.2021 poikkeusolojen tulevan voimaan ja 8.3.2021 käyttöön otettavan kolmen viikon sulkutilan kaikilla leviämisvaiheen alueella. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) kokoontui torstaina 4.3.2021 ja otti kantaa maakunnan tilanteeseen.

Satakunnan tilanne on huolestuttava ja koko maakunta on edelleen leviämisvaiheessa. Ilmaantuvuus Satakunnassa on tällä hetkellä valtakunnan kolmanneksi korkein ja on 448 tapausta / 14 vrk, josta ilmaantuvuus 207 / 100 000 asukasta / 14 vrk. Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän (PoSa) alueella tilanne on nyt rauhoittunut ja tartuntoja on ollut vain 3 kappaletta viimeisen 14 vrk:n aikana.

Pohjois-Satakunnan alueen kuntajohtajat sekä Kankaanpään kaupungin johtoryhmä arvioivat tilannetta koko Pohjois-Satakunnan osalta perjantaina 5.3.2021 pidetyssä kokouksessa. Kokoukseen saatiin lisäohjeistusta PoSan tartuntataudeista vastaavalta ylilääkäriltä Margit Seppälältä.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 4.3.2021 kolme Satakuntaa koskevaa päätöstä, jotka astuvat voimaan 5.-8.3.2021. Päätöksillä AVI määrää Kankaanpään kaupunkia ja kankaanpääläisiä toimijoita. Ne koskevat lähikontaktien välttämistä asiakastiloissa, asiakastilojen sulkemista sekä yläluokkien etäopetusta. Päätösten avulla pyritään estämään koronatilanteen kehittyminen entistä huonommaksi. Päätökset ovat luettavissa AVI:n sivuilla osoitteessa: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69902760.

Tässä tiedotteessa on kerrottu koronatoimenpiteet Kankaanpään kaupungin osalta. Ne ovat voimassa 28.3.2021 asti. Seuraava tilannekatsaus tehdään perjantaina 19.3.2021. Muut PoSa-alueen kunnat tiedottavat omista yksityiskohtaisista toimenpiteistään verkkosivuillaan (linkit tiedotteen lopussa).

Kankaanpään kaupungin koronatoimenpiteet hallituksen linjauksen ja ATTR:n suosituksen perusteella

Varhaiskasvatus ja alakoulut

Alakoulut jatkavat lähiopetuksessa ja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminta jatkuu normaalisti. ATTR suosittelee huolehtimaan, että eri ryhmien välillä ei synny kontakteja. Maskisuositukset säilyvät ennallaan.

Yläkoulut

Kankaanpään yläkoulut ovat siirtyneet ATTR:n suosituksen mukaan etäopetukseen ajalle 3.3.-28.3.2021. Kankaanpään yläkoulut tiedottavat huoltajia ja oppilaita käytännön toimenpiteistä mm. kouluruokailuun liittyen Wilman kautta.

Lukio-opetus

Kankaanpään Yhteislyseo on siirtynyt ATTR:n suosituksen mukaan etäopetukseen ajalle 3.3.–28.3.2021. Kankaanpään Yhteislyseo tiedottaa oppilaitaan käytännön toimintaohjeista. Lukiot ovat saaneet myös ohjeistuksen ylioppilaskirjoitusten järjestämisestä koronaturvallisesti.

Liikuntatilat

Kankaanpään liikuntakeskus sekä monitoimitalo Honkala ovat suljettuina. Liikuntatilat (ml. uimahalli) ovat kuitenkin rajoitetusti käytössä 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten harrastustoimintaan sekä erikseen määriteltyyn harjoittelutoimintaan (esim. SM-tason harjoittelu). Liikuntatilojen käyttöön saattaa tulla tarkennuksia aluehallintoviraston taholta. Kts. tarkemmat suositukset harrastustoiminnasta myöhempänä tiedotteessa.

Kaupunginkirjasto

Kaupunginkirjaston toiminta jatkuu varaa ja nouda –palvelun muodossa sekä pääkirjastossa että Honkajoen kirjastossa. Kirjastojen tilat ovat muutoin suljettuina.

Kaupunginmuseo

Kaupunginmuseo on suljettuna näyttelytoiminnan osalta. Museon tietopalvelu palvelee virka-aikaan sähköpostitse ja puhelimitse.

Nuorisotilat

Nuorisotila Ketun Golo sekä Honkala ovat suljettuina. Nuorisotoimi palvelee eri muodoissa verkossa.

Kaupungin muut tilat ja asiointi

Kaupungin muut tilat sekä toimistojen ovet mukaan lukien kaupungintalo ovat suljettuina. Kaupungin henkilökunta on mahdollisuuksien mukaan etätöissä Valtioneuvoston suositusten mukaisesti. Asiointi kaupungin työntekijöiden kanssa suositellaan hoitamaan puhelimitse ja sähköpostitse.

Muut voimassa olevat suositukset

Harrastustoiminta

Aikuisten harrastustoiminta

ATTR suosittelee, että aikuisten harrastustoiminta pidetään keskeytettynä koko Satakunnassa ajalla 1.3.-28.3.2021. Myös yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan suosituksia.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta

ATTR suosittelee, että 13-20-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään koko Satakunnassa ajalle 1.3.-28.3.2021, valtakunnallisen linjauksen mukaisesti. 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten harrastustoimintaa voidaan edelleen toteuttaa. ATTR suosittelee kuitenkin, että kilpailuja tai esiintymisiä yleisölle ei järjestetä, ottelut ja kilpailut pidetään asuinkaupungin sisällä ja harrastustoimintaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan ulkona.

Suositus harrastustoiminnasta ei koske yksilö- tai ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.

Etätyö

ATTR suosittelee, että Satakunnassa sovelletaan valtioneuvoston ohjeistoa etätyöstä niin laajalti kuin mahdollista, eli sekä julkisen sektorin että yksityisten työnantajien työtekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat ja työpaikoilla edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Matkustussuositus

ATTR suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista. Pysytään perhepiirissä –kampanja on lanseerattu yhteistyössä Satasairaalan ja Satakunnan alueen kuntien kanssa, näin kannustetaan pitämään kontaktit minimissä ajalla 23.2.-14.3.2021.

Maskisuositus

ATTR suosittelee vakavasti suu-nenäsuojuksen laajaa käyttöä koko Satakunnassa THL:n laajimman suosituksen mukaisesti.

Yksityistilaisuudet

ATTR suosittelee, että yli 6 henkilön yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Suositus noudattaa valtakunnallista 25.2.2021 voimaan astunutta linjausta.

Yleisötilaisuudet

Lounas-Suomen aluehallintoviraston (AVI) voimassa oleva henkilömäärärajoitus yleisötilaisuuksien järjestämisessä on enintään 6 henkilöä.

Tarkempia tietoja suosituksista: Satasairaala: Epidemian torjunta ja voimassa olevat alueelliset suositukset

Tilanteen seuranta

Kaupunki seuraa koronatilannetta aktiivisesti ja on yhteydessä tartuntatautiviranomaisten kanssa. Kaupunki suosittelee seuraamaan sekä PoSan että Satasairaalan tiedotuskanavia liittyen tautitilanteeseen, koronarokotuksiin ym. epidemiaa koskeviin yksityiskohtiin:

Kankaanpään kaupunki tiedottaa koronatilanteen liittyvistä toimenpiteistään osoitteessa: www.kankaanpaa.fi/korona. Tiedottamista tehdään aktiivisesti myös sosiaalisen median kanavissa.

Muiden PoSa-kuntien tarkemmat ohjeistukset löytyvät kuntien omilta verkkosivuilta.

 

Lisätiedot

Margit Seppälä, ylilääkäri, Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä

044 577 3200, margit.seppala@eposa.fi

Mika Hatanpää, kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki

044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

Markus Ojakoski, kunnanjohtaja, Jämijärven kunta

040 509 4542, markus.ojakoski@jamijarvi.fi

Tarja Hosiasluoma, kunnanjohtaja, Karvian kunta

040 022 1900, tarja.hosiasluoma@karvia.fi

Jari Rantala, kunnanjohtaja, Pomarkun kunta

040 582 4242, jari.rantala@pomarkku.fi

Viveka Lanne, kunnanjohtaja, Siikaisten kunta

044 720 1071, viveka.lanne@siikainen.fi