Kuvateksti: Juhani ja Marja Tarnan kodissa pidettiin jo 1970-luvulla näyttelyitä. Näyttelyissä kävi myös silloisen kauppalan johtaja Ennu Virtanen.
Kankaanpää tunnetaan elinvoimaisena taidekaupunkina. Taidekaupungiksi identifioituminen ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä, ja vuonna 1965 perustettu taidekoulu herätti aikalaisissa jopa ihmetystä.
Vuonna 1937 Kankaanpäässä syntynyt Juhani Tarna rakasti lapsena piirtämistä. Piirtämisestä tuli tapa ja iän karttuessa taidotkin kehittyivät. Nuori taiteilijanalku päätyi opiskelemaan Helsinkiin ja stipendin saatuaan Tarna opiskeli myös Ranskassa. Suomeen palattuaan hän toi mukanaan tyylin, jota ei vielä ollut totuttu näkemään.
– Olin jo Suomessa opiskellessani alkanut kallistua abstraktin maalauksen suuntaan ja taideopinnot Ranskassa vahvistivat näkemystäni omasta tyylistä. Suomeen palattuani halusin levittää abstraktin taiteen ilosanomaa kaikille, mutta se ei ollut helppoa, sillä perinteinen maalaustyyli istui tiukassa, Tarna muistelee.
Opintojen päätyttyä Tarna järjesti Satakunnassa ensimmäisen puhtaasti abstraktin opin taidekurssin. Kurssilla hän tutustui myös nuoreen panelialaissyntyiseen kurssilaiseen, Marjaan, josta tuli sittemmin hänen aviopuolisonsa.
Kohti taidekaupunkia
Vuonna 1965 Juhani Tarna perusti Kankaanpään taidekoulun yhdessä kuvanveistäjä Kauko Räikkeen kanssa. Marja Tarna aloitti opintonsa Kankaanpäässä heti taidekoulun ensimmäisellä vuosikurssilla. Marjan valmistuttua Tarnat jäivät Kankaanpäähän.
1970-luvun Kankaanpäässä taide ei vielä ollut osa kaupungin identiteettiä. Taidetta kyllä myytiin jonkin verran, ja esimerkiksi entisen kauppalan johtajasta, Ennu Virtasesta, muodostui taiteen ystävä. Virtanen osti myös Tarnojen teoksia.
– Aloittelevalle ja epävarmalle taiteilijalle se oli suuri asia. Ennu Virtanen myös toi esimerkiksi kansainvälisen viikon vieraita kodissamme noina aikoina järjestettyihin näyttelyihin, mikä oli tärkeää taidekaupungin imagon syntymisen kannalta, Marja Tarna kertoo.
Näyttelyitä pidettiin 1970-luvulla niin Tarnojen kotona kuin esimerkiksi tiuhaan muuttaneen taidekoulun tiloissa. Taidekeräilijöitä Kankaanpäähän ei koskaan kuitenkaan siunaantunut. Ainut laajempi taidekokoelma oli niin sanottu Reiman kokoelma, jonka Reima Oy:n silloinen toimitusjohtaja Heikki Lampinen keräsi, ja joka sittemmin lahjoitettiin Kankaanpään kaupungille. Tuossa kokoelmassa on myös Tarnojen töitä.
Taidekoulun opiskelijat toivat väriä katukuvaan
Taidekoulu on tuonut Kankaanpäähän nuoria taiteilijanalkuja ja myös väriä katukuvaan. Varsinkin taidekoulun alkuvuosina taiteilijat saivat osakseen pientä pään pyörittelyä ja ihmetystä. Tukeakin onneksi löytyi ja pikkuhiljaa taidekoulu vakiinnutti paikkansa koko Suomen taidekoulutuksen kentällä.
– Taidekoulun opiskelijat eivät ole koskaan epäilleet, etteikö täältä saisi ”sitä jotakin”, Juhani Tarna toteaa.
Vaikka taiteilijat aiheuttivat ihmetystä, pahansuopuutta ihmettelyyn ei Tarnojen mukaan koskaan liittynyt. Vuosikymmenten varrella asenteet ovat muuttuneet ja ihmetys on muuttunut ylpeydeksi.
– Kun jossain vaiheessa puhuttiin taidekoulun lopettamisesta, ihmiset järkyttyivät. Muistan, kun joku tuli kadulla päivittelemään minulle, mitä tästä kaupungista jää jäljelle, jos täältä viedään taide ja taiteilijat, Marja Tarna naurahtaa.
Taidekouluun ja taiteilijoihin oli jo kasvettu kiinni. Vaikka kaupungin slogan onkin nykyään ”äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä”, Tarnat peräänkuuluttavat erilaisten tukijoiden merkitystä. Vaikka ajat ovat muuttuneet, taiteilijan ammatti on pysynyt pitkälti samanlaisena.
– Menestyäkseen taiteilijalta vaaditaan luovuutta, lahjoja ja päättäväisyyttä. Koulutus tarjoaa taiteilijalle perusvalmiudet, mutta taiteilijuus syntyy ajan kanssa ja leipänsä ansaitakseen on usein tehtävä myös muita töitä, Marja Tarna kiteyttää.
Teksti ja kuva: Tytti Wallenius
Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Kankaanpään Seudun kanssa.