Digitalisaatio etenee kaupungin kaikessa toiminnassa, myös kaupunkisuunnittelussa.
– Maaliskuussa siirryimme Lupapiste-palvelun piiriin, jonka myötä rakennuslupa on nykyään mahdollista hakea sähköisesti. Siihen suuntaan ohjeistamme asiakkaitamme, jotta palvelu tulee tutuksi, kertoo kaupungin rakennustarkastaja Ilkka Vainionpää.
Parhaillaan on valmisteilla uusi maankäyttö- ja rakennuslaki, josta kaupungille tulee viikoittain kyselyjä. Voimaan tullessaan se muuttaa koko rakennuslupien hakuprosessin ja sen kriteerit.
Vuonna 2000 uudistettu rakennuslaki korvasi vuoden 1958 lain. Lakia uudistettiin vuonna 2017, ja tuolloin helpotettiin rakentamismahdollisuuksia vähentämällä ja joustamalla kaavoitusta sekä rakentamista koskevia säädöksiä. Uudesta maankäyttö- ja rakennuslaista tulee kaupungille viikoittain kyselyjä. Voimaan tullessaan se muuttaa koko rakennuslupien hakuprosessin ja sen kriteerit. Lain on suunniteltu astuvan voimaan 1.1.2024.
– Uusi rakentamislaki edistäisi erityisesti kestävää rakentamista ja rakentamisen digitalisaatiota. Laissa on tarkoitus antaa uudet olennaiset tekniset vaatimukset rakennuksen vähähiilisyydestä ja elinkaaresta. Myös lupaprosessia ollaan uudistamassa. Tiedotamme muutosvaiheista kaupungin foorumeissa.
Kankaanpäässä on rakennettu viime vuosina melko vähän ja hankkeet ovat yleisesti pieniä. Koronan myötä etätyön lisääntymisellä on ollut vaikutuksia myös rakentamiseen.
– Viimeisen kahden vuoden aikana vapaa-asuntojen muuttaminen vakituiseen käyttöön on lisääntynyt. Myös mökkien laajennushankkeita on ollut aiempaa enemmän. Lisäksi syrjäkylille rakennetaan keskustaa enemmän omakotitaloja. Kaikkien muutosten keskellä Kankaanpäässä halutaan pitää byrokratia mahdollisimman matalana, jotta asiat sujuvat ketterästi.
Teksti: Pia Hirvonen
Kuva: Martti Tikka / Kuvaseura Pikseli
Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Kankaanpään Seudun kanssa.